Soittaja pärjää aina - Eteläpohjalaiset muusikot muistelevat

Tämä kirja kertoo 14 pohjalaissyntyisen tanssimuusikon elämäntarinan. Muusikon työn arki ja juhlahetket piirtyvät monipuolisesti muistelun lomassa. Mikään inhimillinen ei ole soittajalle vierasta. Hän pärjää aina, joskus paremmin, joskus huonommin.
Kirja on myös sukupolvitilitys. Muistelijat kuuluvat neljään suureen rytmimusiikin ikäryhmään: Dallapén, swingin, popmusiikin ja punkin sukupolviin. Ja kun Etelä-Pohjanmaalta ollaan, oma suhde suomalaiseen tangoon tulee lähes joka muistelmassa esiin. Tarinoiden aikajänne ulottuu 1930-luvulta nykypäivään.
Elämäkerroissa välittyy suomalaisen tanssimusiikin kehityskaari hyvin monipuolisesti. Lisäksi pääsemme lähelle musiikin tekijöiden ajatusmaailmaa. Mietteet ovat kokemusta ja elämänviisautta täynnä.

Eila Pienimäki: ”Olin osa bändiä, vaikka ei minua hyväksi jätkäksi koskaan kutsuttu. En ymmärrä, miksi naissolistit mokomalla leveilevät. Eihän miessolististakaan sanota: se on hyvä mimmi!”

Pauli Hanhiniemi: ”Ei bändihomma ole ollut minulle pelkästään musiikkia, vaan nimenomaan sellainen älyttömän hieno suuri seikkailu kohti jotakin.”

Reino Hietamäki: ”Soittamisen halu oli minulla niin kova, että jo aivan pienenä rakentelin itselleni oman soittopelin kattopäreistä ja polkupyörän sisäkumista leikatuista renkaista.”

Ippe Kätkä: ”Kyllä tuo alkoholi on tämän alan aids, ei voi muuta sanoa. Se on niin monen soittajan kohtalo että huh huh.”

Heikki Salo: ”Aloitin katuojasta, lähdin nimittäin Joensuuhun katusoittajaksi. Se opetti minulle paljon siitä miten yleisö otetaan. Pitää olla sopivasti röyhkeä.”

Pertti Kari: ”Onhan siinä eroa, jos rähjäinen viinalta, tupakilta, hieltä ja ties miltä haiseva äijä soittaa haitarilla Metsäkukkia, verrattuna kiiltokuvapoikaan, joka on talkittu ja rasvattu viimeisen päälle ja laulaa kuin jumalan enkeli.”