On taipaleella reissumies ja muita tarinoita

Elämäni tikapuita ylös kiivetessäni tavoitteenani oli parempi huominen, olla ihminen ihmisten joukossa. Jouduin kokemaan, että alas painajia oli aina, mutta harvassa ylös nostajia. Hekin tekivät sen vain, jos siitä jotain hyötyivät.
Olin levoton kulkuri, en saanut otetta mistään. Tuli sekin aika eteeni, että jouduin tekemään itseni kanssa sovinnon. Minun oli tunnustettava tosiasiat, elämän realiteetit. Olen joutunut elämäni varsitiellä hiomaan teräviäkin särmiä tullakseni ihmisten kanssa toimeen. Yrityksistäni huolimatta kaikkea ei kuitenkaan saa hiomalla pois, joudun yhä uudelleen törmäys kurssille.
Ihmisen tekemiset eivät tunnu tärkeiltä. Kuitenkin ne vaikuttavat kokonaisuuteen.
Tarvitaan rohkeutta luottaa omiin päätöksiin. Kukaan muu ei voi sanoa miten minun pitäisi elää.

Vanha kulkuri

Idässä vaikenee aamun koi.
Piha koivuissa lintujen laulu soi.
Taas herää vanha kulkuri,
mieli palaa kulkemaan.

Vie muistot aikaan nuoruuden,
kun kotiportin suljin takanain.
Pellon piennarta astelin,
yksinäisyys vain seuranain.

Oli tie edessä mittaamaton,
askel kevyt, mieli huoleton.
Saavuin pieneen kylään,
nyt hetkeksi levähdän ja
maitolavalle istahdan.

Näin nuoren naisen, ohitseni kulkevan.
Tunsin sen, on sydämeni
lyönnit kiihtyneet.
Päätin, tänne jään.

Eloniltaa yhdessä istumme näin.
Vielä jälkeen vuosikymmenten,
häntä hellästi hyväillen ja
kuiskaan, suo rakastan.

Reino Kallio