Siivet henkarissa

Voidakseen kuulla oman äänensä on ihmisen huudettava markkinahumun keskeltä. Jos oma ääni pelottaa, täytyisi kuunnella sitä. Määritteletkö itse, mitä saat tuntea, vai joku muu?

Runokokoelman sisältö liikkuu omistamisen, luopumisen, rakastamisen ja vapauden kaipuun rajapinnoilla. On niin helppoa omistaa, mutta miten rakastaa ja säilyttää elämää ristiriitojen keskellä – joskus tyhjiössä. Mutta tyhjä voi täyttyä uudelleen ja muuttaa muotoaan.

Ihmisenä olemisen vaikeus saa runoilijan pohtimaan ristiriitoja pää pystyssä. On lupa olla keskeneräinen. Saako yksilö pitää myös siivet vai onko tyydyttävä ”häkkiin”?

” Niin köyhäksi en tule, ettei minulla
olisi siipiä
vaikka henkarissa,
jos sattuisi niitä tarvitsemaan
kun purjetta ei enää ole.”

Hyvinkääläisen sosionomi Tuula Rinkisen toisessa runokokoelmassa kuulee myös protestin ja lohdutuksen äänen. Siivet henkarissa voi olla levähdyshetki arkisen puurtamisen vastapainona.
Naisen puhetta miestä unohtamatta.