Lähiöperhe

"Meidän pihan perhe on kuin oma perhe, vanhoja kaikki ja yksinäisiä. Yksiössä asumme kaikki, jokaisella on oma huone ja keittokomero sekä sänky jossa levätä. Jokaisella meistä oma historiansa."


Vanhusten rivitalon pihakeinuun kokoontuu asukkaita. Toisilleen tuttuja tai tutuksi tulleita. Menneet vuosikymmenet elävät omaa elämäänsä keskusteluissa ja muistoissa, vahvemmin kuin tämän päivän elämänmeno. Alakoululainen Elise vierailee mummonsa luona ja pääsee tutustumaan maailmaan, jota ei enää ole.



"– Tiedätkö Elise, mikä on kinkeri?

– Se on kuin Inkeri!

Kaikkia nauratti."



Kirjailija antaa ääneen sille sukupolvelle, joka ei rollaattoreillaan enää kiirehdi minnekään. Valopilkkuina arjessa ovat lastenlasten vierailut. Kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta on joskus jaksettu vaikeat ajat. Vanha ja hyväksi havaittu yhteisöllisyys näkyy nyt vanhusten keskinäisenä tukena. Sokea ja kuuro antavat toisilleen kuvat ja äänet. Rakkauskin löytyy vielä vanhalla iällä. Elämän ilot ja surut koetaan yhdessä – lähiöperheenä.