Jälkipeliä

Runoteoksen nimi ”Jälkipeliä” viittaa elämän, sen tilanteiden, pelikumppaneiden ja pelin sankareiden muisteluun ja arviointiin tämän suuren pelin jälkeen. Kirjassa elämä ymmärretään pelinä, jossa
… kolmen tason käymme turnausta:
- On ensin leikit sekä pelit,
sitten kaikki se, sä miten elit
Ja pelin sen,
sen kolmannen
on maali musta… (Jälkipeliä -runo)

Runoteoksessa luodaan katsaus ihmisen koko elämän kaareen lapsuudesta aina ”suureen hiljaisuuteen” saakka. Tätä hiljaisuutta kuvaillaan kirjan viimeisessä osassa ”Äänet ja muu on hiljaisuutta”. Luonnossa ja luonnon hiljaisuudessa saatamme saavuttaa yhteyden suureen kosmiseen hiljaisuuteen.

Kirjailija on valinnut monimuotoisen, rönsyävän ilmaisutavan. Teoksessa on yhtä lailla mukana tiukan määrämuotoista, perinteistä kuin ei-formaalia runoa. Mukana on pitkiä kertovia ja lyhyitä haiunomaisia tuokio -runoja, rytmisiä ja vapaamuotoisia, naiiveja ja syvämietteisiä aforistisia runoja.  Runojeni muoto, aihepiirit ja näkökulmat ovat yhtä vaihtelevat ja kirjavat kuin itse elämäkin. Jopa runojen yhteinen teemakin saattaa paikka paikoin horjua.

Nykytyylin vaatimuksista poiketen Jälkipeliä -teoksessa on mukana useita pitkiä, kertovia runoja. Kirjailija perustelee itse runojensa tyyliä näin:

”Uskon sanojen, niiden määrän, muotojen, sävyjen vivahteiden ja sanonnan runsauteen.  Voimme toki sanoa kaiken lyhyesti vain toteamalla. Mutta sanoilla on mahdollisuus enempään. Niillä voidaan kuvailla ja kuvittaa tapahtunutta. Niillä voidaan antaa tuntemuksille värit, hajut, vivahteet, uudet näkökulmat jopa sisällöt. Runolla voidaan kertoa tarina. – Kaikki pitäisi olla sallittua, kun pyrimme kuvaamaan elämän kirjoa.

Lisäksi pelkkään vapaamuotoiseen sanontaan siirtyessämme menetämme runosta rytmin. Ja se on suuri menetys. Laulu, soitto, tanssi, kävely, työ, liikkeet, luonto – koko maailma on täynnä rytmiä.”