Elämän eväät

Suomi 100 vuotta. 100 vuotta Suomi.
Onnea isänmaani, vuosi on 2017.
Leipää ja suolaa.
Vielä on taivaasi sininen, vielä leijuu
untuva pilvesi, vielä pilkistää aurinko,
kuu ja tähtien vyö.
Hankesi on puhtaan valkea, jota vasten
sini-ristisi leijuu, tuulessa hulmuten.

Tänään, Luojani anna armon käydä
ylitsemme, että rauhan kyyhkyt lentäisivät
maamme yllä ja saisimme elää turvallisessa
Suomessa, armon suuressa sylissä.


Toini Kaarina Paananen os. Minkkinen  on kansanrunoilija. Hänen voimalauseensa on Runo, kuin rukous.Toini Paananen on opiskellut kansakoulun lisäksi jatkokoulussa, kotitalouskoulussa ja elämänkoulussa. Hänen harrastuksenaan ovat  kirjallisuus, runot ja käsityöt.

"Minulla on sanomisen tarve, jolloin on pakko tarttua kynään.Pidän Saima Harmajan runoista ja Titanic-elokuvasta. Mielisäveltäjäni on Kaj Chydenius. Tärkeää minulle on elää, olla ja nauttia."

Toini Paananen on julkaissut useita runokokoelmia. Hänen runojaan on ilmestynyt myös antologioissa sekä lehdissä Keskisuomalainen, Viitasaaren Joulu, Viitasaaren Sanomat ja Viitasaaren Seutu.

Runoissa on huumorin ja lämmön sävyttämiä runoja luonnosta ja elämän tapahtumista ”Jäkälähuilut huhuilivat. / [- -] Syksyn sointuja kanervakankaalta.” Paanasen ilmaisu on vaivatonta, ja hän katselee elämänilmiöitä runoissaan tarkasti. Hänellä on silmää luonnon pienille tapahtumille, ja niiden myötä hän kirjaa ihmiselämänkin vuodenaikoja.

Lintu-, metsä- ja kasvirunot välittävät tunnun elämästä lähellä luontoa ja luontevasta suhtautumisesta. Ihmisellä on samat vaiheet kuin puulla: versominen, kasvu, kypsyminen ja lakastuminen. Runokuvissa rinnastetaan maisema ja ihminen: ”Vesisängyssään nukkuu sammal”, ”Muheva multa, / mitä kätketkään ihosi alle?”, ”Seisot juurillasi, haapa. / Jospa minäkin?”

Paananen kirjoittaa siitä, minkä varassa elämää eletään. Koettelemukset ja ponnistelu kasvattavat voimia: ”Olen tuulen syleilyssä. / Ja myrsky laulaa.” Viisaus ja jaksaminen tulevat tiedosta, että jokainen on rengas sukupolvien ketjussa.