Tätäkään hän ei ennen tiennyt

Viimeiset virret

”Jo joutui armas aika” kuuluu kirkkaana koulun avoimista ikkunoista. Jumala lentää läheisen koivun latvaan ja kallistaa päätään virttä kohti. Hän yrittää veisata mukana, mutta kurkusta kirpoaa karhea kraak. Hän ei tiedä miten varikset itkevät, mutta kuvittelee harmaalle poskelleen kyynelhelmen.

Hän sukii äkkiä pois kuvitellun kyynelhelmen, pörhistää höyhenensä ja katuu syvästi ihmiskeskeistä ikuisuuttaan. ”Olenko minä muka joku ihminen”, hän sättii itseään. ”Tästedes otan selvää kaikkien otusten olemuksesta ja sisimmistä tunnoista. Tästedes pidän otusten puolia. Kraak saa käydä virrestä. Varis ei tarvitse kyyneliä itkemiseen.”

Paluukoodia hän joutuu miettimään pitkään. Ennen paluutaan hän pistäytyy vielä kerran kauppatorilla.