Lapin kairoilta ja kalavesiltä

Olen yli 30 vuoden aikana tehnyt Lapin kala- ja vaellusretkiä ensin kaveriporukassa, sitten omien poikieni ja myös vaimoni kanssa, alkuun Inarin eteläpuoliselle erämaa-alueelle, ja myöhemmin Käsivarren suurtunturialueelle ja myös siitä etelään, sekä Utsjoen eteläpuoliseen Kaldoaivin erämaahan.

Nämä kertovaan muotoon laaditut runot ovat syntyneet näiden vaellusretkien aikana sattuneiden tapahtumien ja huomioiden innoittamana. Ne ovat saaneet muotonsa etupäässä kaamosaikaan, kun talvinen mystinen hämärä kestää Kainuussakin suurimman osan vuorokaudesta.

Varsinaiseen kalastuksen kuvaamiseen ei monessakaan runokertomuksessa keskitytä, vaan enemmänkin niihin tapoihin, joilla Lapin luontoa, villiä ja polutonta erämaata, voi havainnoida.

Runoissa kerrotaan myös perin erikoisista tapahtumista, joita herkkä kulkija voi aavistuksenomaisesti, ympäristöstä saamiensa vaikutteiden voimasta kokea.


Erämaakämpällä
Oltiin erämaakämpällä jälleen.
Kolme päivää jo kulunut tälleen.
Sauna myöskin lämmennyt on.
Oli aamusella noustu varhain.
Kalastuspäivä on takana parhain.
Valupannussa saalis paistettu on.

Ilta-aurinko taivaanrantaa mataa
taa tuntureiden, heinäkuista rataa,
vaikkei yöllä laske lain.
Valo vähenee ja vaikka riittää tää
Lapin kesäyössä, kämppää hämärtää,
kun ikkunasta lankee valo vain.

Ja kämpän hämärässä saadaan kuulla
ihmetarinoita Lapinmiehen suulla.
Ne liekö tarua vai totta kerrassaan?
Nuo kokemukset liittyy Pohjan kansaan,
mi näillä tuntureilla kulki aikanaan
ja muistitietona ne säilyneet on vaan:

”Yönuotiolla istuu aatoksissaan
erämies, kun nainen valkoisissaan
siihen ilmestyy, kuin kuvajainen veen.
Se aivan ihana on muodoltaan
ja koettaa erämiestä muassaan
houkutella lammen syvyyteen”.

”Tai autiotuvan ongelmainen ovi,
jossa matkaajan ei yötä olla sovi.
Sen nähdä saa, ken yrittää.
Kas, sydänyöllä kello yksitoista
voi kuutamolla tapahtua moista:
Joku ulko-oven auki lennättää...”

”Ja kuka yöpyy kera suuren joukon,
joka täyttää kämpän joka loukon,
voi asioillaan yöllä käydessään
nähdä ulko-oven luona seinustalla
tumman hahmon hiljaa seisomassa,
jota huomannut ei mennessään.”

”Jos silloin tarkkaan heti selvittää,
kuka porukasta mahtoi olla tää,
ken tarpeilleen jäi alle räystäspuun,
voi hämmästys kai olla tavaton,
kun nukkumassa kaikki toiset on.
Kuka nyt siis seisoi alla kuun?”

Niin myöhään yöhön kertoi tarinoita.
Hän muisteli, ei sepittänyt noita.
Oli suurin osa itse koettua.
Me eläydyimme tarkkaan kertomaan.
Kun yöllä vihdoin käytiin nukkumaan,
seuras unikuvat juuri kuunneltua.

Siinä outo riekko jatkoi nauruaan
ja viisas korppi nokki saalistaan,
kun oli ryöstänyt sen pyytäjältä.
Ja Lapin väki joikui hangen alla.
Mystiikkaa ja taikaa kaikkialla,
joka unen maassa toistui kertojalta.