Elisenvaarassa ja evakossa

Elisenvaara oli ennen sotia vilkas rautatien risteysasema ja sen ympärillä levittäytyi suuri ja jatkuvasti kasvava kylä, jota talvisota pommituksineen runteli. Perusteellisen hävityksen se koki elokuussa 1941, jolloin venäläiset polttivat sen lähes täydellisesti. Kolmas suuri onnettomuus oli juhannuksen alla 1944 tapahtunut pommitus, jossa menehtyi 134 ihmistä. Syksyllä, rauhan tultua Elisenvaara jäi toistamiseen rajan taakse.
Kirjoittaja kuvaa Elisenvaaraa sotaa edeltävänä aikana omien kokemustensa kautta, oman perheensä elämää, koulumuistoja ja puuhia naapurien poikien kanssa.

Talvisota johti perheen evakkoretkelle, joka kierteli Simon ja Viitasaaren kautta Suolahteen. Jatkosodan syttymisen aikaan 15 vuotta täyttäneen pojan ensimmäinen sotakesä kului vartiomiehenä Suolahdessa ja vankileirin vartijana Kurkijoella. Seuraavina kesinä hän täytti koululaisten työvelvollisuutta Elisenvaarassa rautateiden rakennustöissä hanslankarina ja asemamiehen tehtävissä. Lukuvuonna 1943-44 oli mahdollista opiskellakin omassa Elisenvaaran yhteiskoulussa.
Toinen evakkomatka johti Ylistaroon ja Seinäjoelle. Koulun lopettamisen jälkeen kirjoittaja kokeili taitojaan opettajana Kortesjärvellä ja tukkimiehenä Joroisissa. Opettajan työ kiinnosti enemmän ja hän valmistui opettajaksi Rauman seminaarista vuonna 1950. Evakkona vaeltaminen loppui seminaarin jälkeen avioliittoon ja oman kodin perustamiseen Jokioisten Latovainion koululla. Myöhemmin hän on ollut opettajana Karkussa ja Tampereella.