Päämäärä ennen mainetta - Rolf Witting jatkosodan ulkoministerinä 1940 - 1943

Valtiotieteiden tohtori Erkki Maasalo on luonut ulkoasiainministeri Rolf Wittingistä kuvan, joka on puuttunut poliittisen historian kuvastosta. Tämä ensimmäinen monografia vähän tunnetusta ulkoministeristä luotaa Suomen valintoja talvisodan jälkeen ja jatkosodan vaikeana aikana, jolloin ystävät olivat kaukana ja vihollinen lähellä. Saksassa Wittingiä pidettiin anglofiilinä Skandinaviaan ja Isoon-Britanniaan suuntautuvana hänen tullessaan virkaansa.

Sortovuosien kagaalin (passiivisen vastarinnan) jäsenestä kasvoi 1940-1943 ulkoasiainministeri, jonka tehtävänä oli talvisodan jälkeen hoitaa rajakysymykset, Ahvenanmaan demilitarisointi, selvittää Hangon ja Viipurin välinen liikennesopimus sekä tutkia mahdollisuudet Suomen ja Ruotsin väliseksi personaaliunioniksi. Neuvostoliitto esitti jatkuvasti uusia vaatimuksia mm. Petsamon nikkeliyhtiön suhteen. Luovutetulle alueelle jääneiden tuotantolaitokset oli saatettava toimintakuntoon: maksettiin ensimmäiset sotakorvaukset aikana, jolloin piti asuttaa lähes puoli miljoonaa kotinsa menettänyttä karjalaista.

Maasalo päätyy tutkimuksessaan koskiveneteorian kannattajaksi. Suomen oli soudettava kovaa vuolaassa virrassa, jottei vene olisi ajanut karille. Wittingin oli luovittava niin länsiliittoutuneiden kuin Saksan muodostamassa salmessa. Sodan ulkopuolelle jääminen ei ollut mahdollista. Neuvostoliitto oli vaatinut Saksalta vapaita käsiä ”hoitaa Suomen kysymys loppuun”. Hitler kuitenkin ilmoitti ”nein”. Saksan ilmeisen tappion häämöttäessä Witting oli mukana neuvotteluissa, joissa päädyttiin etsimään rauhaa helmikuussa 1943. Saksan varaan ei voitu jättäytyä.