Naiskohtalo

“– Älä keiku siinä laidalla, niin että putoat mereen, varoitteli äiti Liisaa veneen liukuessa vesille.
– Vahinko ei olisi suuri, huusi isäntä vastaan ja sylkeä roiskautti hampaankolosta ruskeanlikaisen kokkareen laineille.
Liisan silmät jäivät kuin kiinni naulautuneina tuijottamaan vedenpinnalla kelluvaan sylkeen. Veri nousi polttavan kuumana poskille. Tuntui aivan siltä, kuin se olisi ollut tipahtamaisillaan korvanlehdistä.
Tuo musta, pilkkamielisesti mereen tirskautettu sylki oli kuin kuva hänen omasta, kaikkien halveksimasta olemassaolostaan. Se sanoi selvään ja armotta, mikä ylenkatsottava olento hän oli, sanoi sen kaikille käsitettävällä tavalla.”

Jatkuvasta pilkasta kärsivä Liisa pääsee onnekseen saaristosta Helsinkiin kukkakauppaan töihin, pois nöyryyttävästä ja alistavasta ympäristöstä. Alkaa Liisan uusi elämä kohti parempaa tulevaisuutta koulunkäynteineen ja rakkauksineen, alkaa uutteran nuoren tytön kasvutarina itsenäiseksi ja rakkautta janoavaksi naiseksi. Mutta pystyykö Liisa vastustamaan sukupolvien ja eri säätyjen välistä kuilua...?

”Liisa käsitti äänettömyyden ja hänessä nousi raju katkeruuden tunne. Se kutsui sekä Berntin vanhemmat että itse kohtalon tilille tällaisesta teosta. Hellyydennälkää nähneen, isättömän lapsen osa oli itsessään tarpeeksi kova. Kun rakkaus kutsui ja oma koti kerrankin kangasti näköpiirissä, ei ollut kellään oikeutta tuhoavasti asettua esteeksi.
Hänen teki mieli nauraa kovaa, ilkkuvaa naurua noille sukuylpeytensä itsevanhurskaille orjille, jotka kai mielestään olivat ehdottoman oikeutetut hylkimään saaristolaisnaisen äpärälasta. He tietysti siinä suojelevina enkeleinä vartioivat oman lapsensa onnea.”

Teoksesta sukeutuu monien eri vaiheiden kautta uskomattoman hienovarainen ja syvästi elämää pohtiva romaani.
”– Kiitollisuudella ei ole sijaa maailmassa, sanoi Emma vainaa.”


Marja Salmela (1875-1924) toimi Valkonauha-liiton palveluksessa ja vaikutti monella tavoin raittius- ja naisasialiikkeen hyväksi.