Sari Huovinen (s. 1969) on kajaanilainen kolmen lapsen äiti ja sairaanhoitaja. Hän on työskennellyt psykiatrian-, somaattisen- ja sosiaalialan tehtävissä sekä eri järjestöjen hankkeissa. Viimeiset viisi vuotta hän on työskennellyt Kainuun kriisikeskuksen johtajana, keskuksen perustamisesta alkaen. Hän kouluttautunut esimieheksi ja saanut johtamisen erityispätevyysnimikkeen vuonna 2018.
Hänen juurensa ovat Sotkamossa ja Karjalassa. Hän on kirjoittanut lapsesta saakka ja tarinoita on syntynyt useita. Hän kävi nuorena kirjoittajapiirissä ja on opiskellut kirjoittamista Oriveden Kansanvalistusseuran etäopistolla ja käynyt kirjasto- ja tietopalvelualan opinnot 60 op.
Sari lukee myös itse paljon ja harrastaa lenkkeilyä ja käy kuntosalilla. Hän pitää matkustamisesta.
Muistin matkassa on hänen ensimmäinen julkaisemansa romaani. Idea tarinan kirjoittamiseen sai alkunsa vuosia sitten, kun hän työskenteli muistineuvojana Kainuun Muistiyhdistyksessä ja sittemmin kotisairaanhoitajana. Hän haastatteli Sotkamossa asuvaa mummuaan, joka oli Karjalan evakko ja sai mummulta luvan kirjoittaa fiktiiviseen tarinaansa hänen muistoistaan. Muistisairautta sairastava hyväntuulinen mummu menehtyi yllättäen 94-vuotiaana viime vuoden joulukuussa.