Rinne Jorma

s. 1936; naimisissa, kaksi lasta ja neljä lastenlasta.

Oloneuvos Tampereelta – juuriltaan oikia pohojalaanen ja syntyperältään aito härmäläinen.  Siispä olen oikeutettu lainaamaan härmäläistä vaatimattomuuttani: ”kukaan muu ei ole mitään sanoo Rannanjärvi.”

Opintojeni jälkeen onnistuin ohjautumaan kaupalliseen erikoiskoulutukseen, jonka ansiosta minut vuonna 1967 ”lyötiin” Suomen viralliseksi kulkukauppiaaksi.  Rihkamalaukkuni ovat oloissamme olleet suuret tavaratalot ja automarketit;  Kemi-Tornio-alueella, Oulussa, Pietarsaaressa, Lapualla, Kajaanissa, Kuopiossa ja viimeisimpänä Tampereella. Näistäkin ”laukuista” myytiin nippee-nappee, silmäneulaa ja parsinneulaa, äimäneulaa ja säkki-neulaa, hakaneulaa ja taipperinneulaa yms.  Sen sijaan rihkamalaukuista ei enää voitu ostaa leivän-reikiä, jäniksen jälkiä, vällyn saranoita ja uuniluudan muttereita. Todellisuudessa toimenkuvaani kuului aikoinaan tavaratalojen ja markettien hallinnolliset toimet, sekä aluekohtaiset markkinointitehtävät.

Harrastukset: Musiikki on ollut – vahvana geeniperimänä – aina lähellä sydäntäni.  Nuorena poika-miehenä v. 1952 – 1958 kiersin keikkamuusikkona yhtyeessä (rummut/hanuri) ympäri Pohjan-maata.  Keikkahommat olivat hienoa aikaa, jossa sopivasti kohtasivat huvi ja hyöty.  Soittokorokkeilta oli mukava tarkkailla nättejä tyttölapsia, sekä joskus jopa hiukan flirttaillakin tähtisilmille.  Viisikymmentäluvulla soittokeikat olivat myös tulonlähde, jolla silloinen nuori muusikko pysyi varsin mukavasti taskurahoissa.  Kulkukauppiaan aikamatkalla hanurilla on aina ollut oma sijansa.  Soittosessiot iskelmä- ja tanssimusiikin parissa on aina ollut oivallinen tapa päästää pihalle ylimääräiset höyryt työelämän painekattilasta. Harrastusmielessä keikkailu vielä valikoidusti ja pienimuotoisena jatkuu lähinnä firmojen ja yksityishenkilöiden merkkipäivätilaisuuksissa.

Historian ja perinnekulttuurin kautta yhteiskunnalliset asiat varttuneemmassa iässä alkoivat myös kiinnostaa.  Niinpä esimerkiksi erilaisten lehtijulkaisujen välityksellä olen ottanut kantaa moniin vaihtoehtoisiin debatteihin.  Härmä-Seuran lehtiavustajana olen touhunnut vuodesta 1968 lähtien.

Esikoiskirja Sekulisoppaa; sattumia, sekoilua ja selityksiä, syntyi ikään kuin vahingossa.  Perinne-kulttuuriin perustuva ”ikivanha” tarina-aineisto löytyi ansioituneen sukututkimusta keräävän ystäväni avustuksella.  Löydös avasi uusia polkuja toisiin lähteisiin, jotka olivat jo menossa manan majoille.  Aineisto oli kokonaisuudessaan niin laaja, alkukantainen ja monipuolinen, että sen ympärille oli pakko perustaa savotta.  Näin toimien aineisto muovautui rohkeaksi kirjaksi.            ;