Synnyin Tampereella 1950. Vartuin kouluikään Tampereen Kalevassa ja aloitin kouluni juuri valmistuneessa Tammelan kansakoulun uudessa koulurakennuksessa 1957. Toisen luokan kävin Porissa, missä asuimme syksystä 1958 seuraavaan kevääseen. Porissa paras kaverini oli Jorma Uotinen, joka vannoi minulle tulevansa kuuluisaksi filmitähdeksi. Olimme kahdeksanvuotiaita ja harrastuksemme oli teatteri. Kannoimme lavasteita Porin Teatterista meille kotiin ja loimme alkoviin näyttämön, missä sitten esitimme näytelmiämme yleisölle joka muodostui äidistäni ja isästäni ja veljistäni.
Muutimme takaisin Tampereelle ja kouluni jatkui siellä aina kansalaiskoulun yhdeksänteen luokkaan asti.
Olin innokas ainekirjoittaja ja kirjoitukseni osallistuivat kaikkiin mahdollisiin kirjoituskilpailuihin mitä kaupungissa järjestettiin. Minut palkittiin vuosittain mitä erilaisimmissa kirjoituskilpailuissa. Onnellisin olin kuitenkin voittaessani Suomen kansakoululaitoksen 100-vuotisjuhlakirjoituskilpailun 1966.
Olin myös innokas partiolainen ja osallistuin Aamulehden toimittajakursseille 1965. Kouluttajamme oli Yrjö Länsipuro, joka pyrki koulimaan meistä partiolehtien tekijöitä. Samana vuonna osallistuimme Mouhijärvellä järjestettyihin
partiotaitomestaruuskilpailuihin, mistä vartiomme nappasikin suomenmestaruuspronssin. Se on yhä ainoa suomenmestaruusmitalini.
Suoritin merkantin tutkinnon Tampereen kauppakoulussa valmistuen 1968, jolloin järjestin halukkaille opiskelijatovereilleni retken silloiseen Leningradiin. Mikä retki se olikaan!
Kuusikymmentäluvulla työskentelin Tampereen rakennuksilla ja lyhyitä aikoja Sirenin hedelmäliikkeessä varastonhoitajana. Helmikuussa 1969 astuin asepalvelukseen Savon Prikaatiin Mikkelissä. Toimin aliupseerikoulussa oppilasjohtajana ja minut määrättiin prikaatin komentajan apulaiseksi komentotoimistoon, missä näköalapaikalta sain seurata senhetkistä vakavaa tilannetta puolustusvoimissa; oli nimittäin pelko kommunistien mahdollisesta vallankaappauksesta. Poliittinen tilanne oli sekaisin ja huhut voimakkaita. Komentaja, eversti Väänänen määräsi minut tuhoamaan kaikessa hiljaisuudessa koko sen JR 7:n esikunta-aineiston mikä löytyisi esikunnan tiloista. Minä hävitin sen yöaikaan polttamalla suurelta osin esikunnan kakluuniuuneissa. Jätin itselleni JR 7/E –leimasimen ja muutamia onnittelukortteja. Reservissä minut koulutettiin armeijakunnan esikunnan operatiivisen toimiston vääpeliksi ja sotilasarvokseni jäi ylikersantti. Kuusikymmentä täytettyäni minut poistettiin reservistä ja ehdotin pääesikunnan tiedotusosastolle jonkinlaista kiitos/huomiokirjettä kaikille, jotka hengissä poistuvat riveistä. Vastaus oli suuri hiljaisuus.
1970-luvun alussa olin lyhyen ajan huonekalumyyjänä Askossa Tampereella ja Volvon autotehtaan hihnalla Göteborgissa, kunnes aloitin merkonomin tutkinnon opiskelun Mäntässä syksyllä 1971. Se oli opiskelijapolitiikan
kulta-aikaa. Vasemmisto tuuletteli yhdessä kepulaisten kanssa vallankumouksen harjalla. Oli aika tehdä sille stoppi. Olin innokkaasti perustamassa Suomen Kauppaopiskelijoitten Liittoa. Toimin liittokokouspuheenjohtajana kolmena vuotena liiton valtakunnallisissa kokouksissa. Olin myös liiton työvaliokunnassa. Perustimme Keski-Suomen kauppaopiskelijat ry:n ja opiskelijalehti Tebenin, minkä päätoimittaja olin sen ensimmäisen vuoden. Valmistuin merkonomiksi 1974 ja aloitin myyntipäällikkönä autotarviketukkuliikkeessä Tampereella. Ryhdyin itsenäiseksi yrittäjäksi näissä puitteissa ja jo kohta olin mukana muutamien pienyrittäjien kanssa kansainvälisessä autotarvikekaupassa. Toimme maahan tuotteita joka puolelta maailmaa. Meillä oli myös vientiä. Minusta tuli kansainvälisen kaupan konkari. Siirryin kuitenkin enemmän teollisuustuotteiden piiriin; öljyjä, rasvoja, ruuveja ja lopuksi kokonaisia, miljoonia maksavia, teollisuuden automaattilinjoja. Olen ollut myös mukana pelastustiesuunnitelmien kehittämisessä ja toteuttamisessa mm. maan suurimpiin perinteisiin voimalaitoksiin ja logistiikkakeskuksiin.
Poikani, Henrik Heino, valmistuu tietotekniikan diplomi-insinööriksi Tampereen teknisestä yliopistosta. Hänen äitinsä, taiteilija Riitta Heino, työskentelee nahka-ateljeessaan Lohjalla. Puolisoni, tohtori Anneli Ojajärvi, toimii Työterveyslaitoksella erikoisasiantuntijana.
Olen kirjoittanut koko ikäni. Parhaillaan aloittelen kertomusta isoisästäni ja suuriruhtinatar Olga Romanovasta, jotka kuolivat samana päivänä vuonna 1960 ja joilla kummallakin oli pieni vaikutus Suomen historiaan.
