Olen hiljaisuudesta pitävä, Pudasjärveläissyntyinen runoilija. Olen kirjoittanut teinivuosista saakka, mutta enemmän kiinnostuin kirjoittamisesta lukiossa. Lajinani on ollut pääasiassa runous, mutta myös omaelämäkerrallinen kirjoittaminen, tieteelliset tekstit, kertomukset sekä muutamat yritykseksi jääneet kokeilut kirjoittaa novelleja ja romaaneja. Puran itseäni kirjoittamiseen ja se on minulle eräänlaista terapiaa, joka selkeyttää ajatuksia. Minulla on sanottavaa, tarve sanoa ja tarve saada asioita tallennetuksi. Kirjallinen ilmaisu on tähän luonnollinen keino. Pidän myös lukemisesta, se kehittää ajattelua ja ymmärrystä maailmasta. Kirjat ovat aina kuuluneet elämääni. Sen lisäksi maalaaminen on minulle tärkeää ja toimin myös kuvataiteilijana. Kirjoittaminen, lukeminen ja maalaaminen, ovat kaikki asioita, joita voi tehdä hiljaisuudessa.
Koulutukseltani olen puutarhuri, metsäluonnonhoitaja, luonto-ja ympäristöneuvoja, vartija, turvallisuusvalvoja (tveat), hortonomi AMK ja filosofian maisteri pääaineenani taidehistoria. Kirjoittamista ja kirjallisuustiedettä olen opiskellut Jyväskylän yliopistossa.
Aiemmat julkaisut:
Kertomukset: Vihreitä rypäleitä & Nauriitkin pellosta. Teoksessa Sukutarinat 2020. Suomen sukututkimus seura 2021. Toim. Aho Laura, Kuitula Mikko ja Vuorela Juha.
Kertomukset: Vieras mies, joka asui meillä, Silta & Kissanristiäiset. Teoksessa Sukutarinat 2019. Suomen sukututkimusseura 2020. Toim. Vasenkari Maria ja Kuusiluoma P.T.
Runoteos: Kun on perhosen lennon ilta, saatan muistaa. Mediapinta 2019.
Omaelämäkerrallinen kertomus: Pianon elämä- minun elämäni. Teoksessa Uskonsota keittiössä. Toim. Maija-Leena Rova Gummerus. 2016.
Artikkeli: Jängässä koko maailma, jängän laidalla maailman ranta. Teoksessa Reidar Särestöniemi, Harvoin lempeä tuuli puhaltaa arktisille jängille. Toim. Hautala-Hirvioja, Kuusikko ja Ylimartimo. Lapin yliopistokustannus 2012.