Pääkkönen Esa

Olen syntyperäinen pankakoskelainen, viisikymmenlukulainen, enkä ole kauaksi juuriltani karannut. Pankakoski on aina kuulunut olennaisena osan elämääni. Olen syntynyt Pielisjärven kuntaan, viettänyt lapsuus- ja nuoruusaikani Pankakosken kylällä. Pielisjärvi yhdistettiin aikanaan Lieksan kauppalan kanssa Lieksan kaupungiksi ja uusi kaupunki oli  pinta-alaltaan Suomen suurimpia. Suuri ja laaja oli myös Pielisjärven pitäjä ja pitäjän kauimmaisimpia laitoja edusti kuohuten kohiseva Pankakoski. Kylä sai nimensä kosken mukaan ja siinä kylässä on aina asunut ihmisiä jotka ovat olleet valmiita tekemään töitä leipänsä eteen. Näistä ihmisistä minä halusin kirjoittaa, työntekijöistä ja työnantajista jotka sitkeällä työllään ja lujalla uskolla huomiseen ovat luoneet kylän teollisuudelle sen maineen mikä sillä on vielä tänäkin päivänä. Juureni ovat tuossa kylässä ja sen tehtaassa, kolmessa polvessa meidänkin suvussa on siellä työn ja toimeentulon perässä juostu ja yhtiö piti aina huolen omistaan. Asun nykyään Lieksassa, vajaan 10 kilometrin päässä kotikylästäni.

Kirjallisuus on aina kuulunut tavalla tai toisella elämääni, jo aikoinaan pojankossina luin kylän kirjaston kirjat laidasta laitaan. Tietosanakirjoista romaaneihin, Aku Ankoista klassikoihin, kaikki tuntui yhtä kiinnostavalta. Vuosikymmenet vierivät ja mies ja ajatukset kypsyivät. Varsinaista kirjoittajataustaa minulla ei ole, mutta pidän kirjoittamisesta ja ilmaisen itseäni mieluusti erilaisin tekstein. En koskaan kuvitellut kirjoittavani vakavalla mielellä mitään, vaikka pidänkin ajatuksieni kirkastamisesta paperille. Jostain kuitenkin syntyi halu kirjoittaa, kerätä talteen jotain sellaista tietoa minkä muistin kuulleeni lapsuuteni ajoilta vanhempien ihmisten puheissa. Ruukki, rautatehdas, lietsomalaitos, harkkohytti - maaginen paikka tai laitos jonka uumenissa taottiin rautaa. Opiskelin aikuisiällä koneteknikoksi ja ehkä niiltäkin oppitunneilta lensi kipinöitä raudan tekemisestä mielen sopukoihin, jääden odottamaan sopivaa hetkeä päästäkseen roihahtamaan ilmiliekkeihin.

Työskentelin itse teollisuuden vuorotöissä 35 vuoden ajan ja joutuessani muutama vuosi sitten työttömäksi, halusin suunnata ajatukset pois työttömyydestä, jonnekin muualle, kokonaan toisille urille. Niinpä ryhdyin työstämään aiemmin aloittamaani projektia kotikyläni jo edesmenneestä rautatehtaasta.

Ja tässä sitä ollaan nyt, kirja on valmistunut vaikka sitä epäilinkin vahvasti aika ajoin, tunteet heittelivät laidasta laitaan. Uuden tiedon etsimiseen ja sen löytymisen tuottamaan riemuun ei kyllästy koskaan, eikä tieto lisää tuskaa… kuin satunnaisesti.