Juntunen V.E.

Synnyin Kainuun vaaroilla Puolangalla, jossa suoritin myös keskikoulun. Paltamossa vuoden kestäneen rakennusmieskurssin jälkeen alkoi kiinnostaa rakennusala. Muutin työn perässä 19-vuotiaana nuorukaisena Etelä-Karjalaan Lappeenrantaan, jossa valmistuin rakennusmestariksi. Sen jälkeen alkoi rengasmatka vastavihityn vaimoni kanssa ensin Keski-Suomeen Saarijärven Lanneveden talotehtaalle, sieltä kunta-alan viranhaltijaksi syntymäpitäjääni ja sitten takaisin Keski-Suomeen. Tämän kierroksen aikana perheeseemme syntyi tyttö Saarijärvellä ja poika Puolangalla.

Rengasmatka päättyi 1975 palattuamme Etelä-Karjalaan. Asuimme Lemin säräpitäjässä 25 vuotta. Lemille tuli rakenneltua muun työn ohessa mm. kolme omakotitaloa itselle. Varsinainen työ käsitti silloin kotimaisen öljy-yhtiön työpäällikön toimen Itä-Suomen neljän läänin alueella. Öljy-yhtiö kutsui sitten vastaamaan rakennushankkeista Eestiin, jossa vedin ensimmäiset länsimaalaiset huoltoasemat Tallinnaan. Ajankohta sattui juuri Eestin itsenäistymisvaiheeseen, jota oli mielenkiintoista seurata.

Oman rakennusliikkeen perustamispäätöksen kirjailin paperille Tallinnan Viru-hotellissa. Sen pyörittämisessä on kulunut yli kaksikymmentä vuotta lähinnä Lappeenrannan ympäristössä monenlaisissa projekteissa ja kiinteistösijoituksissa. Vuodesta 2001 olemme asuneet historiallisella Lappeenrannan Rakuunamäellä. Jos joskus on vapaata ilmaantunut, olemme silloin suunnanneet Kainuun vaaroille. Entisen kotitaloni kunnostus on sielläkin vienyt väkisin rakentajan uralle.

Harrastuksista:. Harrastin itse nuorempana yleisurheilua. Myöhemmin olen toiminut Puolangan Ryhdin puheenjohtajana, sekä Lemillä yleisurheilujaoston vetäjänä. Luonnossa liikkuminen, marjastus ja uistelu erämaajokien varsilla ovat rauhoittaneet kiireistä elämänmenoa.
 
Nyt alkaa rakentamisen pitkä sarka olla kynnetty valmiiksi. Kauan kytenyt kirjoittamisen kipinä on saanut happea ympärilleen, josta tuloksena esikoisromaanini, Operaatio Paluumuutto. Kirjallisuuskipinä syttyi jo keskikouluaikaan, 16-vuotiaana, kun hankin oman ”kirjaston”. Se käsitti lasiliukuovellisen kaapin ja siihen toistakymmentä ulkolaista klassikkoromaania. Tuon kirjastopaketin silloinen hinta oli 18 200 mk ja omalla rahalla ostettuna se tuntui tosi arvokkaalta. Samaan aikaan koulussa opetettiin runojen rakenteita ja jokaisen tuli vuorollaan lausua jonkun mestarin runo äidinkielen tunnilla. Minulle runoilijan valinta oli itsestään selvää äitini kertoessa Aaro Hellaakosken olevan hänen pikkuserkkunsa. Lisäksi äiti kertoi Aaron olleen hänen kanssaan paimenessa. Valintani oli Aaro H:n Hauen laulu. Äitini arveli tuon runon ehkä syntyneen Ylivieskan Raudasmäellä, Kalajoen varressa, siellä paimenessa. Seitsemän vuotta vanhempi Aaro oli istuskellut vain kivellä, tai kannolla, kaivaen välillä taskustaan muistilehtiön ja kynän, katsellen ja miettien mitä ympärillä tapahtui, hyppäsikö hauki rantavedessä jne.

Omia runoja on vuosien varsilla kertynyt pienen teoksen verran pöytälaatikkoon. Samoin toisen romaanin teko on työn alla. Ehkä ne saadaan työstettyä kustantajien arvioitaviksi 2014 aikana.