Huhtala Veikko (1946-2015)

Satuin syntymään 1946 aika kuuluisaan kirjailijamiljööseen. Sellaisenaan Urjalassa sijaitseva Honkolan kylä ei kerro tavalliselle ihmiselle yhtään mi- tään, mutta kun kerron, että Väinö Linna kutsuu kylää Pohjantähti-trilogiassaan Pentinkulmaksi, niin tilanne on ihan toinen.

        Samaa kouluakin kävin, jossa Linnakin aikanaan oppiviisauttaan am- mensi, kaiken lisäksi vielä saman opettajan avustuksella, joka omaankin päähäni yritti hioa järkeä, siinä kuitenkaan erityisen hyvin onnistumatta. Kirjassaan Linna kutsuu opettajaa Pentti Rautajärveksi, mutta hänen oikea nimensä oli Kosti Makkonen, joka juuri opettajaseminaarista päästyään muutti työn perässä Mäntyharjulta Honkolaan. Väinö Linna oli hänen ensimmäisiä oppilaitaan, minä taas viimeisiä, sillä saatuani 7 vuottani koulua täyteen, hänkin jäi virastaan eläkkeelle.

        Täällä Pohjantähden alla -trilogiasta vielä sen verran, että omat serkkuni ehkä ovat jonkinlaisia esikuvia Koskelan sodassa kaatuneille pojille. Vanhin setäni asui aika lähellä Linnan kotia ja tämä tunsi perheen hyvin. Setänikin kolme poikaa jäivät kaikki sotareissulleen.

        Olen siis käynyt vain kansakoulun, sillä opiskelu ei oikein ollut minun juttujani. Kirjoittaminen on kuitenkin aina ollut lähellä sydäntäni ja pöytä- laatikoihin onkin vuosien aikana kerääntynyt melkoiset kasat kaikenlaista materiaalia. Yksi romaani on viimeistelyä vaille valmis ja toinenkin pitkästi yli puolenvälin. Omaa elämäkertaakin jo reippaasti yli sata liuskaa. Halusin kuitenkin ensin nämä palindromijuttuni jonkinlaiseen järjestykseen pois muiden paperien joukosta. Palindromien teon aloitin 2004 ja niitä onkin kertynyt tuhansittain, kun alkuun pääsi.

        Oikeastaan vasta 2010, ollessani toista kertaa Pitcairnin saarella keskellä Tyyntämerta, aloin vakavissani suunnitella romaanin kirjoittamista. Pääsinkin hyvään alkuun, sillä niiden kahden vuorokauden aikana mitkä saarella vietin, kirjoitin 70-sivuisen vihkon täyteen ja lisäksi hahmottelin tulevan kirjan suunnilleen valmiiksi. Tästä huomaamme sen, että mitä eristäytyneempi paikka on muusta maailmasta, sitä paremmin aivot raksuttelevat. Kaupunki meluineen ei ole mikään ihanteellinen paikka kirjan kirjoittamisen suhteen, ainakin kirjoittaminen tuntuu paljon vaikeammalta.

        Ensimmäinen oma kirja on siis hyllyssä ja seuraavaa jäädään odottelemaan. Katsotaan miten käy.