 Laakso AnttiOlen syntynyt Kurussa vuonna 1951. Vuodesta 1975 alkaen olen asunut Nokialla. Työurakseni muodostui poliisin työ, joka alkoi Tampereella, jatkui sitten Nokialla ja osan aikaa myös ulkomailla. Kodinperintönä sain jo oppia maataloustöihin ja myöhemmin innostuin melko laajamittaiseenkin vihannesviljelyyn kotitilallani Kurussa. Olen nyt noin 20 vuoden ajan viljellyt perunaa, porkkanaa, sipulia ja monia muita vihanneksia. Harrastuksena tämä on koko ajan kehittynyt ja olen kokeillut monenlaisten kasvien kasvatusta syntymäkotini mailla Kurussa.
Vuonna 2010 innostuin kokeilemaan myös bataatin kasvatusta. Aluksi pienestä kokeilusta kasvoi sitten vähän laajempi harrastus, josta seurauksena on nyt kirjoittamani kirja Bataatti kasvisten kuninkaallinen - bataatin kasvatus Suomessa. Kirjassani kerron bataatin terveellisyydestä ja annan kokemuksiini perustuvia ohjeita bataatin taimikasvatuksesta, istutuksesta, bataattimaan hoitamisesta sekä sadonkorjuusta ja varastoimisesta. Lisäksi kirjani sisältää ohjeita maukkaiden bataattiruokien valmistamisesta.
Muut aikaisemmin julkaistut kirjani: Poliisisanasto Suomi-Venäjä, Poliisiammattikorkeakoulu, Tampere 2013. Tutustu teoksiin: |