Olen asikkalalainen runoilija, jonka elämään runo tuli kahdeksanvuotiaana. Äidin äiti antoi syntymäpäivälahjaksi Kalevalan. Nahkaselkäisen koruteoksen. Pelottavan juhlallisen ja painavan. Se on ollut aina liian painava ja vaikeasti avautuva. Kutsui kuitenkin runon polulle. Kirjoitin läpi vuosien itselleni. Kirjoittaminen on omin ilmaisumuotoni.
Oriveden Opistosta tuli korkeakouluni. Eero Ojasen filosofisen kirjoittamisen kurssilla aloitin ja siellä ymmärsin, että runo on minun. Ojasen kursseilta siirryin Risto Ahdin kursseille jotka veivät lopullisesti runoihin. Tommi Parkon opeilla on suuri merkitys kirjoittamisessani. Kirjoittajayhteisöt antavat “vertaistukea” ja uusia näkökulmia. Päivi Haanpään “Tarinankertoja” kurssin yhteisöä muistan erityisellä lämmöllä.
Lukemalla vanhaa ja uutta runoa ja kirjallisuuslehtiä sekä kuulumalla Salpausselän kirjailijoihin ja Runomaratoniin saan tuntumaa uuteen ja kokeelliseenkin runoon.
Kirjoittamiseni on tavoitteellista ja uskon, että kirjoittamalla runsaasti oppii kirjoittamaan paremmin. Runo on elämäntehtäväni tässä kohtaa elämää.
