Olen pellonreunan tyttö. Viuhuvin suksin ylös alas mäkiä, nenäpielessä hehkuva lumihiutale. Kesäisin silitin siiliä. Taskunpohjaan noukin sammakoita, noita liukkaita elukoita. Illalla pääsivät sammaleelle, suukoilla saattelin.
Myöhemmin poika naamaa katselee ja ilkkuen virkahtaa: ”Pärstä sulla on finnipelto. Silitä ja siisti se, niin ilkeäisi sua pussata muutkin kuin sammakko ja siili.” Koulupihan patsas, kirjailija Taata Sillanpää partansa piilosta hymyää ja kehottaa:” Unohda naama!
Ota käteen kirja ja kynä. Se yhdistelmä on hyvä. Liu´uta tavut sanoiksi ja jatka ja jatka… Sillä tiellä on parasta matka!”
Vuosien jälkeen Taata virkkoi: ”Aatella, naapuripitäjän plikan hyppysissä pysyy kynä.”
Pellonpientareelta Hollantiin ja Ranskaan, ympäri Eurooppaa liftailin. Kirjoituskoneparka, äänetönnä laukussa torkkui ja yritti lauseita naputtaa, vaan kaipasi naputtajaa, ihmistä ilman teknologiaa.
Palasin Suomeen ja kuuntelin Finlandiaa. Tämä on minun maa ja ihoni tämä kieli.
Lapsuutta musisoi tuuli ja hiljaisuus. Suhinaa ja sivut kääntyivät. Tutuksi leinot ja kivet ja veljekset, runebergit ja jokaista sanaa , lukeissain, suudella tahdoin innoissain, helvijuvoset ja jäkälä nosti pisaransa hauraan: nyt malja elämämme rikkaudelle, viita viitoiksi, tienhaaroja kaikkialla. Valinta osui ja erehtyi. Minuksi muuttui.
Kotona opetettiin, että kun luet, teet töitä. Olin ahkera. Sivuja jäi ajatuksiin, jotkut karkasivat, toiset hapertuivat, monet kompostoituivat. Kiusasin kustantajia jo varhaisteininä. Takaisin tulivat runot ja romaanit saatesanoin, että teksti vaikuttaa kovin nuoren tekemältä.
Pidin sanaa kirjailija nuorena kooltaan avaruutta laajempana. Valtava jo nyt ja aina laajenee! Liian avara sana minulle, mutta.. sanatikaksi rohkenen itseäni kutsua. Koputtelen, kuulostelen, naputtelen, vedän esiin, noukin ja varastan.
Sanatikan peilistä katsoo naisihminen, jonka kaulan kaari hiljaa väsyy ja laskeutuu. Harteillaan hän kantaa omaa maapalloaan. Korvasta korvaan on pisin tie, kuiskaa peili. Nyökkään ja hyväksyn. Toivon koordinaattien pysyvän kunnossa ja teiden sortumatta. Tienviittoina sanat taipuisat.
Runoteokset:
Erään rakkauden vuodenajat, Mediapinta 2017
Joulurunorosolli, Mediapinta 2017
Kolme romaaniani on julkaistu.
Oliks maailma ennen mua, Karisto 1991
Sadasosaenkelit, Karisto 1993
Rosa ja sen pikkusisaret, Karisto 1995
Kuulun Espoon kirjailijoihin ja Suomen Kirjailijaliittoon.
