Myllylä Heli

Synnyin 1983 Laukaassa, Kuusan kylässä perheeni kuopukseksi, kolmanneksi tyttäreksi. Tunsin jo pienenä olevani erilainen kuin muut. Viihdyin hyvin itsekseni omassa mielikuvitusmaailmassani, jonne vajosin myös oppitunneilla, kun olisi pitänyt olla läsnä ja pysyä kärryillä opetuksesta. Koulussa loistin luovissa aineissa, joissa sain käyttää mielikuvitustani. Oppitunnit kirjoittelin runoja ja piirtelin kukkasia vihkoni reunaan. Koulun kevät-juhla oli minulle huipennus; Silloin nousin lavalle ääni väristen, vaaleanvihreässä kukkamekossani lausumaan itse kirjoittamaani runoa.

Tapasin aviomieheni ollessani 16-vuotias. 17-vuotiaana saimme esikoisemme, 19-vuotiaana menin naimisiin mieheni kanssa ja ollessani 20-vuotias syntyi perheemme kuopus. Kuopuksen syntymän jälkeen sairastuin masennukseen. Kirjoittaminen on aina ollut keinoni käsitellä asioita .Se on ollut myös auttava käsi joka on nostanut minut monista soista ja antanut minulle ymmärrystä ja armoa niin itseäni kuin muita ihmisiä kohtaan.

Nyt jo edesmennyt mummoni, suurin innoittajani ja esikuvani kehotti minua kirjoittamaan runoistani kirjan. Kirjasta tuli pikkuhiljaa unelma, jota aloin mielessäni työstämään. Kirjan työstäminen toi myös paineita, pelkoa ja epävarmuutta ja useita kertoja prosessin aikana jo hautasinkin unelmani omasta kirjasta. Mummoni kuoli loppukesästä 2016. Sinä päivänä maailmani pysähtyi. Ihminen joka oli aina tukenut ja kannustanut oli fyysisesti poissa. Pian kuitenkin huomasin ettei mummo ollut mennyt minnekään. Tuntui siltä kuin mummo olisi vain muuttanut pääni sisälle asumaan. Ajatus kirjasta jyskytti päässäni, enkä saanut asiaa hetkeksikään mielestäni. Aloin kirjoittamaan entistä suuremmalla intohimolla ja tuntui että aiheet runoihini vain ilmestyivät kuin tyhjästä.

Nyt uskon vahvasti, että kirjoittaminen on tapani auttaa, itseäni ja muita. Tekstini käsittelevät elämää positiivinen pilke silmäkulmassa. Ne kannustavat, rohkaisevat, jopa usuttavat lukijaansa nauttimaan omasta ainutlaatuisesta epätäydellisyydestään.

Esikoisteokseni Vinossa oikeaan suuntaan on omistettu yläkertaan, rakkaalle Laina-mummolleni jota ilman ei olisi minua, saati kolmatta "lastani": omaa runoteostani.