 Pirttikoski MerjaOlen perheeni kanssa Uudessakaupungissa asuva runoilija. Somerolla syntynyt, Urjalassa varttunut. Runoja olen kirjoittanut jo 13-vuotiaasta asti. Vuosien kuluessa kirjoitustyyli on muovautunut omannäköisekseen, oma ääni on vahvistunut. Minulta on kyselty miten runot syntyvät, siihen ei kuitenkaan ole vain yhtä vastausta. Runot syntyvät monesti itse ottamieni kuvien pohjalta. Erilaisista mielentiloista. Aiheina hiljaisuuden hoitavat hetket, ihmisenä kasvamisen sekä parisuhteiden haasteet ja solmukohdat, pettymykset ja pelot. Rakkaus ja sen monet kasvot. Elämä on matka, jossa jokaisella on omat kipupisteensä. Ilo ja suru kulkevat käsi kädessä. Tässä seikkailussa nimeltä elämä toivon, että runoni antavat voimaa jokaiselle lukijalle. Toivoa toivottomuuden keskelle. Sanoja silloin, kun niitä ei muuten ole. Hiljaisuutta sydämille silloin, kun myrsky ei ota laantuakseen. Tähän loppuun vielä pieni ote runosta "Unettomiin öihin". "Kirjoitan lauseita edes muutaman pienesti merkityksellisen paljon puhuvan hiljaisesti huokailevan Salattuja sanoja kylmästä värjöttelevien sielujen syleihin uneen tuudittajaksi yön unettomiin tunteihin" Antoisia lukuhetkiä! - Merja - Tutustu teoksiin: | |