Ruuska Inkeri

Olen syntynyt työläisperheeseen 1956, ja asunut koko ikäni Jyväskylässä. Olen aina ollut luova ihminen, olen piirtänyt, tehnyt käsitöitä ja maalannut. Työurani tein piirtäjänä Puolustusvoimissa. Lukeminen on ollut lapsuudesta asti intohimoni. Varsinaisesti kirjoituskärpänen puri minua vammauduttuani ja jäätyäni eläkkeelle aivokasvainleikkauksen jälkeen.
Nyt minulla on aikaa.
Aikaa lukea, maalata, lenkkeillä,
leikkiä lastenlasten kanssa.
Aikaa jopa kirjoittaa.

Olen aiemmin kirjoittanut äitini elämäntarinan Naisenaani.fi-sivustolle, (Aune Määttä, Narukengät) Se on tarina huutolaistytön elämästä.

Olen kahden aikuisen lapsen äiti ja mummo kuudelle lapselle.

Kuolema kosketti minua.
Vei käden ja jalan kesken leikin,
Jäljelle jäi kirjoittamisen palo ja elämän halu,
Näillä eväillä minä jatkan matkaa.

Siis elämälle kiitos! 
 

Runoni ovat enemmän aforismityypisiä, tapahtumia matkan varrelta. Ensimmäinen kirjani ”Punainen pelakuu” kertoo vanhan pariskunnan viimeisistä vuosista. Kuljimme rinnakkain kappaleen matkaa, ja miehen sarkastinen huumori ja kypsä elämänviisaus tekivät meistä ystäviä hänen kuolemaansa saakka. Olimme sukulaissieluja, jossa ikäerolla ei ollut merkitystä.
Olen kirjassani siteerannut jonkin verran Kalervo Hämäläisen ”Iltahuuto-kappaletta” Tämä laulu oli ystäväni mielestä hieno ja kuvasi sodan tunnelmia hyvin. Sodasta hänen kantansa oli: ”Miehen täytyy puolustautua, ei aina voi kääntää toista poskea”. Hänen ja hänen aseveljiensä ansiosta saamme elää vapaassa itsenäisessä Suomessa.