Olen syntyisin Pohjois-Karjalasta Juuasta. Vanhempani ovat kotoisin Laatokan rannalta Impilahdelta, missä sukuni asui vuosisatoja ennen talvisodan syttymistä. Karjalaiset evakkovanhempani asettuivat sotien jälkeen Juukaan, mistä muutimme Keski-Suomeen Vaajakoskelle Tölskään 50-luvun lopulla. Tällä hetkellä asun Jyväskylässä.
Valmistuin rakennusmestariksi vuonna 1979 ja olen toiminut yksityisissä rakennusliikkeissä, valtiolla ja neljässä eri kunnassa ja yksityisenä elinkeinonharjoittajana rakennussuunnittelijana. Vuonna 2017 jäin eläkkeelle.
Fiktiivisessä esikoisromaanissani Lymyilevä kunnanjohtajapyrin kuvaamaan rakenteellista korruptiota, pienen kunnan hallinnon epäkohtia, elämää ja henkilöitä satiirin keinoin.
Uusin satiirinen ja fiktiivinen romaani Kullankaivaja Mooses Söpö on esikoisromaanin itsenäinen jatko-osa kertoen Saariselän kullankaivajista ja kunnanjohtajasta, joka pakenee viranomaisia Lappiin ja ryhtyy kullankaivajaksi piileskellen erämaassa seuranaan vain kissa ja kesy kettu. Lapissa hän käyttää tekaistua nimeä Mooses Söpö.