Ensimmäiset runoni olen kirjoittanut varmaan joskus 12-vuotiaana. Jossain vaiheessa muutama julkaistiin koulun lehdessä. Sitä ennen olin pitänyt piirtämisestä ja erityisesti värikkäiden pastelliliiduilla tehtyjen kuvien luomisesta. Kirjastoon rakastuin jo varhain ja siitä muodostuikin oikea aarreaitta. Teini-ikäisenä aloin kokea runouden yhä tärkeämmäksi ilmaisumuodoksi. Kirjoitettuani enimmäkseen itselleni päädyin lopulta lähettämään runojani Nuoren Voiman Liiton arvostelupalveluun. Kaipasin palautetta asiaan perehtyneeltä ihmiseltä. Sain sitä, mutta en saanut aivan odottamaani riittävää kannustusta. En pitänyt kaikista minulle annetuista ohjeista. Jatkoin kirjoittamista omalla valitsemallani tyylillä. Runous tuntui olevan lähellä sisintä persoonaani. Se oli rakas asia.
Vuodet vaihtuivat ja muut asiat veivät enemmän aikaa elämästäni. Keski-ikäisenä tein ratkaisun, joka oli yksi parhaimmistani. Menin Porvoon kansalaisopiston luovan kirjoituksen kurssille. Halusin laajentaa taitojani. Osallistuin useana vuonna kursseihin ja myös ainakin kerran kritiikkipiiriin. Kurssien ulkopuolella tein runokirjan Hetken vielä seison tässä (Kirja kerrallaan, Helsinki 2006) omakustanteena. Vuosien varrella muutamia runojani on julkaistu lehdissä.
Suoritin ensin Oriveden Opiston kirjoittamisen peruskurssin ja Jyväskylän avoimen yliopiston kirjoittamisen perusopinnot. Sitten perään Oriveden Opiston kirjoittamisen jatkokurssin ja Jyväskylän avoimen yliopiston kirjoittamisen aineopinnot.
Opiskelu on avannut yhä uusia ovia ja olen kiinnostunut runouden lisäksi kirjoittamisen muista lajeista. Novellien maailma ja romaanit ovat auenneet aivan uudella tavalla. Olen kirjoittanut viime vuosina vähemmän runoutta ja enemmän proosaa. Kiinnostukselle ei näy loppua. Kirjoittaminen on tuonut minulle uusia ystäviä ja vienyt lähemmäksi omaa itseäni.
Uusin runokokoelmani Tekstiviestejä särkyneeltä sydämeltä (Mediapinta 2017) ilmestyi Suomi 100 runokirjaa -sarjaan.
