Mikko Hakko oli Laihialla syntynyt, mutta Oulun seudulla vaikuttanut monitoimimies. Hän omaksui nuorisoseura- ja raittiusaatteet jo nuoruudessa, ja noudatti niitä koko elämänsä. Kiertokoulunopettajaksi hän valmistui Kuortaneelta ja poliisiksi Suomenlinnasta, mutta päätyi lopulta maanviljelijäksi. Kunnan luottamustehtäviä mies hoiti ahkerasti, varsinkin sota-aikana ja Oulunsalon Varjakan sahan lopetettua toimintansa 1920-luvun lopulla.
Runoja Hakko julkaisi sekä valtakunnallisessa Alkuopetus-lehdessä että oululaisissa sanomalehdissä. Hänen laajasta tuotannostaan nelisensataa konekirjoitusliuskaa on tallennettu Oulun Kansallisarkistoon.
Tärkeää on Suomi-rakkaus, osuihan hänen nuoruutensa sortokausiin. Kotimaa-aiheisia runoja onkin monia. Mies käänsi ruotsista lauluja ja näytelmän sekä innosti suomentamaan vierasperäiset sukunimet.
Opetukseen ja kasvatukseen liittyvistä teksteistä löytyy ajankuvaa, viikkokronioista kiinnostavia ajan ilmiöitä ja vuodenaika- ja juhlapyhäteksteistä itsenäisyytemme alun arvomaailmaa. Tarut ja legendat ovat omaa luokkaansa. Tilausrunojakin Hakko teki.
Henkilökohtaiset tekstit ihastuttavat. Niissä hän kertoo Elli-tyttären kasvattamasta Roima-varsasta, sota-ajan joulusta ja nuorimman lapsen menetyksestä. Maria-puoliso on ollut äitienpäivärunojen innoittaja, mutta mies kertoo toisaalla myös puolisoiden välisestä pulmasta. Hakon teksteistä tulee mieleen, että aivan kaikenko mies pystyi runomuodossa sanomaan? Huikeaa!
Toivotan kiinnostavaa aikahyppyä itsenäisyytemme ensimmäisille vuosikymmenille!
Aino Kukkonen, FM
