Olen syntynyt vuonna 1967 Valkeakoskella. Siellä kasvoin ja kävin myös kouluni. Olen vanhempieni esikoinen ja pikkuveljen sain vuonna 1970. Tampereelle muutin vuonna 1996, koska kävin työssä Tampereella. Työssä olin ensin 20 vuotta piirtäjänä, tämän jälkeen olen työskennellyt logistiikan parissa. Olen yhden lapsen äiti. Lapseni menetin vuonna 2015. Se on ollut elämäni rankin paikka.
Olen aina ollut kiinnostunut lukemisesta, kirjoista. Olen lukenut romaaneja, tietokirjalllisuutta, elämänkertoja ja runoja, ihan mitä vaan. Jo lapsena olin ahkera kirjastokortin käyttäjä. Edelleenkin käyn kirjastossa, vaikka kotiinkin on jonkin verran kirjoja kertynyt. Myös taiteet ja historia kiinnostaa. Museofani. Luonto ja eläimet ovat olleet läpi elämäni tärkeä tekijä. Kotona hääräileekin kaksi koiraa. Koirat pitävät liikkeessä ja niiden kanssa liikkuessa huomaa niin paljon muutakin. Vuodenaikojen vaihtelun, säätäkin havainnoin ja huomaan toki myös naapurustoon ilmestyneet uudet koirat.
Kirjoittaminen on aina kiinnostanut, mutta lapseni menettämisen jälkeen runoja alkoikin kerääntyä melkoisesti. Jotenkin käsittelin lapseni menettämisen jälkeen tapahtuneita asioita runojen kautta, sillä olen huono avautumaan suullisesti. ”Äiti ilman lasta” onkin ensimmäinen julkaistu teokseni.
Seuraavat teokset tähän näihin päiväkirjarunoihin syntyivätkin lähes itsestään, jatkumona esikoisteokselle, ollen kuitenkin täysin itsenäisiä teoksia. Puolisoni joutui vakavaan liikenneonnettomuuteen vuonna 2016 ja ”Hymyile! Olet elossa.” kertookin miehestä kipujensa kanssa ja minusta siinä ohessa. ”Uusi, positiivinen elämä alkaa nyt!” kertoo arjestamme miehen kipujen ja muiden, vaikeidenkin asioiden keskellä. Elämästä tässä tilanteessa. Positiivisuuttakin on koitettu nähdä, edes vähän.
Aika näyttää, tuleeko näitä päiväkirjarunoja lisää vai kenties jotakin aivan muuta. Kyllähän elämässä aiheita löytyy.
