Vietin varhaislapsuuteni Sallan Alakurtilla vaatimattomissa oloissa. Koulunkäynti meni hyvin ehkä koulukavereitteni mielestä liiankin hyvin, sillä jouduin siellä koulukiusatuksi. Talvisodan sytyttyä jouduin evakkotielle aluksi Alatornion Alakaakamoon ja sieltä Kemijärven Kostamoon. Välirauhan aika meni Kostamossa ja siellä sain uusia ikätovereita. Kostamossa oli muitakin Kurtinkylän perheitä kuin me, mutta koulukiusaajani eivät olleet siellä koulussa. Perheellä ei ollut varoja minun kouluttamiseen, joten jouduin 13-vuotiaana lähtemään savottaan, pinotavaratyömaalle Sallan Matovaaraan.
Metsätyömieskauteni kesti noin kahdeksan vuotta. Siinä välissä jouduimme Lapin sodan vuoksi evakkoon Etelä-Pohjanmaalle Kortesjärven Ylikylään Karrin taloon. Sain metsätyömieskautenani hankituksi koulunkäyntirahat alkavaan viisivuotiseen seminaariaikaan. Opettajaurani kesti 42 vuotta. Kesälomat vietin opiskeluun. Peruskoulun alkaminen lähestyi, joten kansakoulunopettajille annettiin mahdollisuus lisäopiskeluun peruskoulua varten. Olin vuoden 1968 opiskelemassa maantiedettä ja luonnontieteitä Helsingin yliopistossa ja kesäisin kasvatustieteitä Jyväskylän yliopistossa ja Joensuun korkeakoulussa. Oulun yliopistosta sain kasvatustieteen maisterin paperit. Lappi sai myös yliopiston, Rovaniemelle, jossa väittelin yhteiskuntatieteiden tohtoriksi ja jatkoin opiskeluani Ikääntyvien yliopistossa. Olen ollut siellä opiskelemassa tutkimusryhmässä Ikääntyvien yliopiston alusta alkaen, yli 20 vuotta.
Tässä olisikin syytä kiittää näitä koulukiusaajiani. He kiusasivat minua, arkaa poikaa. Puin nyrkkiä taskussani ja ajattelin, että katsotaanhan vielä. Kyllä minä näytän teille. En kylläkään aikonut tapella, enkä ole juuri tapellut koskaan. Mutta näytin opiskeluillani, että kyllä minäkin johonkin pystyn.
Väitökseni sain aikaan 8-kymppisenä ja nyt lähes 9-kymppisenä kirjoittelen riimejä. Mitä tapahtuneekaan 10 vuoden kuluttua. Olisivatko vaikka ne 100-vuotistanssiaiset.
