Vuosikymmeniä kestänyt insinöörin työura alkoi lähestyä loppuaan. Monenlaista teknis-tieteellistä raporttia oli lähtenyt miehen kynästä vuosien saatossa. Entä mitäs nyt sitten tehdään kun vahvasti faktapohjaiselle kirjoittamiselle ei enää näyttänyt olevan kysyntää ? Insinöörin aivot raksuttivat hetken aikaa, ja naksahtivat sitten uuteen asentoon ilman enempiä ennakkovaroituksia. Ja sieltä sitä runoa alkoi sitten pukkaamaan - faktasta mentiin fiktion puolelle kertaheitolla.
Jostain kouluvuosilta oli säilynyt mielikuva kalevalaisesta runomitasta, se tuntui antavan kerrontaan iskua, joka toi esiin oleellisen, tarvittaessa toistoa käyttäen ja hieman eri sanavalinnoin. Osaan runoista tuollainen kalevalaistyylinen kerronta ei tuntunut sopivalta – silloin kokeiltiin jotain muuta.
”Jonottamatta”-kokoelmaan valikoituneet runot ovat syntyneet runsaan 10 vuoden aikana. Runojen ideat ovat lähteneet liikkeelle enemmän tai vähemmän spontaanisti arkisissa elämän tilanteissa, vaikkapa TV:n uutislähetystä katsellessa - ja sitten eikun kynä käteen ja tekstiä paperille, ja sieltä muistitikulle.
Kahden vuoden runoilujakson jälkeen tuli tarve lähteä kokeilemaan proosa-tekstin synnyttämistä. Nyt eivät pelkän spontaanisuuden kautta saadut eväät riittäneet, tarinan ideaa ja kuljettamista piti nyt miettiä pitkään ja erilaisia vaihtoehtoja punniten. Tekstiä väännettiin sivu pari päivässä kuukaudesta toiseen, välillä taukoa pitäen. Tällä työtavalla syntyi ensimmäinen julkaisukelpoiseksi saatettu kirja ”Jokisten eväät”, se ilmestyi omakustanteena kesällä 2013. Mutta kyllä sitä runoakin välistä pukkasi, ja pukkaa toivon mukaan jatkossakin – eikä proosakaan anna rauhaa...
Englantilainen fyysikko Paul Dirac kuvaili aikoinaan tieteen ja runouden eroa:
”Tieteen tehtävä on kertoa kaikille ymmärrettävällä tavalla asioista, joista kukaan ei vielä tiedä - runouden tehtävä on tasan päinvastainen.” - Uskoo ken tahtoo....
