Pidän ihmisistä. Ja luonnosta. Ja elämästä.
Asun mukavassa Joensuussa. Olen syntynyt 1937 Vesilahden Krääkkiössä, nykyisellä Pirkanmaalla. Sisukkuutta tarvittiin, kun kotikylästä piti ponnistella pitkän kaavan mukaan opintielle elämän eväitä etsimään.
Työssä olen ollut nuorisoseurajärjestössä, kahdessa kansanopistossa opettajana, laitos- ja järjestömuotoisessa sivistystyössä ohjaajana ja toiminnanjohtajana sekä henkisen hyvinvoinnin freelance-kouluttajana.
Mitä enemmän on tullut ikävuosia, sitä selvemmin huomaan arvostavani maalaista lähtökohtaani. Käytössäni, myös kirjoittaessani, on tietämys miten elämä nojaa maahan ja metsään, miten ruualla on pitkä työntäyteinen matka pellolta päivällispöytään. Kunnioitan maanviljelijöitä, ruokamme tuottajia. Mukavassa kaupunkikodissani, ruokamarkettien lähellä, olen edelleen huolissani viljapelloista, jos sadonkorjuun aikaan losottaa taivaalta vettä viikkotolkulla tai vastaavasti pelkään kuinka käy peltoon kylvettyjen siementen toukokuussa, jos välttämätöntä sadetta, kasvun edellytystä, ei ole aikoihin saatu. Luonnon kiertokulun mukaisen elämän, sukujeni ihmisten kannatteleman, koen rikkaaksi taustakseni. Ja vahvaksi pääjuureksi.
Maapallon sairastaminen pelottaa.
Ilmaisun tarvettani toteutan kirjoittamalla ja lausumalla. Harrastan myös lukemista, teatteria, liikuntaa, luontoa ja yhdistystoimintaa. Iloitsen kun voin tuottaa iloa. Sanon reilusti olevani vanha nainen. Aloitin runolla päivälehden lastenpalstalle. Päiväkirja, kirjeenvaihdot, angstiset rakkausrunot... näistä se kirjoittaminen luontevasti lähti.
Kirjoituksiani, ensi sijassa pakinoita ja muuta lyhytproosaa, on julkaistu useissa lehdissä. Muun muassa Maaseudun Tulevaisuudessa kuuskyt luvulla arvioin harrastajanäyttämöiden kesäteatteriesityksiä, vähän myöhemmin Pellervossa kirjoitin kolmen vuoden ajan maalaiskylien murroksesta perheissä Suhteita -otsikon alla ja Helsingin Sanomien Lauantaisivulla kommentoin syksystä kevääseen pääkaupunki-ihmetyksiä siellä sapattivuotta pitäessäni.
Kaksi kuunnelmaani on esitetty Ylessä, yksi pienoisnäytelmä harrastajateatterissa. Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukrin kirjoituskilpailuissa palkittuna on tekstejäni
muutamissa yhdistyksen antologioissa.
Osallistun aktiivisesti Runon Ystävät -yhdistykseen sekä toimijana että lausujana. Yhä pyydetään runoja järjestöjen vuosijuhliin, perinnetilaisuuksiin tai jopa työpaikkojen seminaareihin, hoivakotivirkistyksestä puhumattakaan. Omia vähäisiä runojani en kestä esittää; huonosti saattaisivat sopia monen tilaisuuden henkeen. Lausumisen tavat ovat monipuolistuneet, samoin esitettävät tekstit. Olen myös, erityisesti nyt eläkeikäisenä, koonnut muutamia omia tunnin mittaisia ohjattuja runo-ohjelmia, joita olen esittänyt paitsi Pohjois-Karjalassa, myös mm. kotipitäjässä Vesilahdella. Erityisesti Sinikka Nopolan omallani eli Tampereen seudun puhetavalla kirjoitetut monologitekstit ovat paikkakunnaita toiseen olleet pidettyjä.
Aiemmat teokset ovat:
Muistot elävät (toim.), Kirjapaja 1985
sekä omakustanteet:
Miehet rakkaat, 2005
Sateen vara, 2008
Ihmisiä ja enkeleitä, 2010
Edes vähän hymyä, 2012
Tähtien tällä, tuolla puolen, 2014
Ennen kuin joutsenet kihlautuvat, 2016
Illalla viilenee, 2018
