Kirjoittaminen on ollut rakas harrastukseni. Työurani Nokialla päättyi muutama vuosi sitten ja nyt minulla on ollut mahdollisuus kirjoittaa muutakin kuin teknisiä dokumentteja englanniksi.
Ensimmäinen julkaistu teokseni ”Miian kesä ”julkaistiin tammikuussa 2021. Se on luokiteltu dekkariksi ja kertoo teekkaritytön kesästä Tukholmassa. Olen kirjoittanut vuosien varrella myös runoja ja muutaman romaanin käsikirjoituksen, jotka vielä odottavat tulla julkaistuksi.
Olen kotoisin Mikkelistä. Muutin pääkaupunkiseudulle v. 1976 aloittaakseni korkeakouluopinnot. Valmistuin DI:ksi v 1985 ja Tekniikan lisensiaatiksi v.1995. Täydensin opintojani vielä myöhemmin HAMK:ssa ammatillisen opettajan koulutuksella.
Työurani suuressa kansainvälisessä yrityksessä oli mielenkiintoinen. Sain seurata läheltä, miten suomalainen yritys kasvoi ja kansainvälistyi, miten yrityskulttuuri ja johtamiskulttuuri muuttuivat. Sain työskennellä monikansallisissa työryhmissä, tutustua eri kulttuureista tuleviin ihmisiin ja heidän tapoihinsa, perheisiin ja uskontoihin. Vuosien varrella kerätyt kokemukset olen tallentanut muistiin ja niissä on runsaasti rakennusainetta tuleviin kirjoihin.
Kirjottamisen lisäksi harrastan musiikkia, pianonsoittoa, kuorolaulua ja olen opetellut myös soittamaan ukulelea Espoon kirjaston pitämissä ukuleletunneilla.
Perheeseeni kuuluu aviomies, joka tuli matkaan jo Mikkelistä lukioluokilta, kaksi aikuista lasta ja pieni koira (Tiibetin spanieli).