Ratilainen Pirkko

Toisen mieheni kuoltua 14.1. 2000 tein hänen jälkeensä surutyötä kirjoittamalla. Meillä ei ollut yhteisiä lapsia, joten meiltä ei jäänyt yhteistä sukuakaan.
Minussa heräsi valtavat tunteet lasteni isää, ensimmäistä puolisoani kohtaan, joka oli syntynyt v. 1919 ja kuollut v. 1955. Minulla ei ollut hänen kuoltuaan mitään mahdollisuutta tehdä surutyötä ja olin piilottanut hänet kokonaan pois elämästäni. Kun sitten kaikki alkoi purkautua ulos, itkin itkemistäni.
Siitä alkoi tämän kirjan kirjoittaminen iloineen ja suruineen, mikä on nyt minua lohduttanut muistelemisinani.
Olen nyt 80-vuotias, ja hyvin onnellinen ihminen.