Kota Eeva

Kirjoitusinnostukseni syntyi silloin, kun perheeseemme hankittiin tietokone. Kirjoittelin pojistamme sukulaisille ja ystäville ympäri Suomea ja Ruotsia.
Koska tarinat olivat pidettyjä ja niitä pyydettiin lisää, naputtelin niitä aina silloin, kun inspiraatio oli päällä.
Olen jo mummoiässä, syntynyt 1942. Koska meillä ei ole lapsia, kissat ovat ainoa silmäterämme. Niiden kanssa on vietetty hupaisia, onnellisia hetkiä ja nämä tunteet halusin kertoa muillekin.
Takanani on pitkä työsarka erään viraston toimistosihteerinä. Työelämästä sain "palkaksi" rankan uupumuksen sekä pitkään kestäneen masennuksen. Onnekseni nämä molemmat sairaudet ovat jo takanapäin ja nykyjään elämäni on tasaisen rauhallista ja onnellista. Vanhemmiten innostuin myös näyttelemisestä. Käyn pari kertaa viikossa harjoituksissa ja syys- sekä kevätkaudella meillä on teatterissa esitykset. Näytteleminen on minulle rakas ja tosi tärkeä harrastus.
Vaikka olen jo suhteellisen iäkäs, lapsenmielisyys kuten myös leikkimielisyys ovat vielä tallella. Olenkin sitä mieltä, ettei koskaan ole liian vanha, yrittääkseen jotain uutta. "Lapsellisuus" on mielestäni positiivinen asenne suhtautua uusiin ajatuksiin ja asioihin, ei koskaan ole liian myöhäistä tuntea, ajatella ja olla kuin lapsi.

Arvo ja Torsti lähettävät kaikille terveisiä. Miau, miau!